Nokia MixRadio

Zero Nine

toista artistikanava

Zero Nine on vuonna 1978 perustettu Oulussa vaikuttava heavy rock-yhtye, joka on lähtöisin Kuusamosta. Yhtye nousi julkisuuteen 1980, jolloin esitti Levyraadissa kappaleen "Down the Line" ja voitti kyseisen jakson. Ensialbuminsa Visions, Scenes and Dreams Zero Nine julkaisi 1982, ja samana vuonna ilmestyi Englannissa nauhoitettu uusi levy Blank Verse, jonka toinen tuottaja oli Ian Gillan. Myöhemmin yhtyeen tuottajana on toiminut muun muassa T. T. Oksala. Bändille ovat sanoittaneet useita kappaleita mm. Edu Kettunen, Esa Kaartamo, Ilari Niemelä ja Heikki Wiik.

lisää…